Tämä poikkeaa nyt todella paljon siitä, mitä yleensä tänne blogiin kirjoitan. Viime päivinä on vaan tuntunut siltä, että minunkin on pakko ottaa kantaa tähän asiaan.
Kyseessä on siis Kouvolan keskustan lukioiden yhdistäminen.
Kaupunginvaltuusto päätti eilen kokouksessaan Kouvolan lukioverkosta. Päätöksen
mukaan Kouvolan yhteiskoulun lukio ja Kouvolan Lyseon lukio yhdistetään ja
kaikki muut alueen lukiot (Anjalankosken, Elimäen, Kuusankosken ja Valkealan
lukiot) säilyvät. Toisin sanoen, Kouvolan yhteiskoulun lukio lakkautetaan.
Tänään aamulla luin päätöksestä ja olin järkyttynyt.
Harmittaa todella paljon. Itse valmistuin kaksi vuotta sitten ylioppilaaksi yhteiskoulun
lukiosta, siellä vietin todella mukavat ja mieleenpainuvat kolme lukiovuotta. Sain
kokea niin Wanhojen tanssit kuin Penkkaritkin. Ahkerasti luettiin kavereiden
kanssa ylioppilaskirjoituksiin ja oltiin onnellisia ylioppilaita. Kahden vuoden
aikana olen useasti muistellut lukioaikaa, niin hyviä kuin huonojakin päiviä.
Ehkä en osaa olla tässä asiassa puolueeton, mutta minusta Kouvolan yhteiskoulun
lukio on aina ollut Kouvolan paras lukio.
Yhteiskoulun lukiosta on vuosien aikana tullut ulos hyviä
arvosanoja, kehittynyttä toimintaa ja monipuolisia projekteja. Nyt kaikki nämä
lakkautetaan. Yksinkertaisesti päätöksessä ei vaan ole yhtään mitään järkeä.
Tuntuu vaan niin väärältä, että paikkaa, missä vietin parhaat kouluvuoteni ja
löysin hyviä ystäviä, ei enää ole…
http://www.kouvola.fi/material/images/5nyjWGzHy/5nykm7p0j/Files/CurrentFile/koulu.jpg