3096 päivää (2013)

2. maaliskuuta 1998 kymmenvuotias tyttö Natascha Kampusch siepataan Wienissä. Tapauksesta uutisoidaan ympäri maailmaa ja tapahtuma koskettaa kaikkia. Tarina saa jatkoa yli kahdeksan vuotta myöhemmin, kun vuonna 2006 tyttö karkaa vangitsijan talosta, 25 kilometrin päässä kotoaan. Myöhemmin Kampusch kirjoitti järkyttävistä kokemuksistaan kirjan, jonka pohjalta Sherry Hormann teki elokuvan ”3096 päivää”. Elokuva kuvaa nuoren naisen uskomattoman selviytymistarinan riipaisevasti ja realistisesti.

Mielenvikainen Wolfgang Priklopil (Thure Lindhardt) pitää pienessä kellarikomerossa 10-vuotiasta Nataschaa (Amelia Pidgeon), joka kaipaa kotiin äitinsä luokse. Vuodet kuluvat ja Nataschasta kasvaa teini ja myöhemmin nuori nainen (Antonia Campbell-Hughes), joka joskus uskaltautuu sanomaan miehelle vastaan. Tyttö kokee väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä, mutta välillä katsoja voi hetken ajan nähdä lapsellisen hymyn tytön kasvoilla, kun sieppaaja ostaa hänelle lahjoja tai täytekakun 18-vuotissyntymäpäivien kunniaksi. Vasta yli kahdeksan vuoden jälkeen Natascha rohkaistuu ja onnistuu pakenemaan. Myös aikaisemmin hänellä on ollut karkaamismahdollisuuksia niin yhteisellä kauppareissulla kuin lomamatkalla Alpeilla. 

 

Priklopilin tyynen ulkokuoren alla piilee hullu ja julma kidnappaaja, joka saa lapsekkaita kiukunpuuskia ja vaatii tyttöä tottelemaan häntä. Mies pitää Nataschaa omaisuutenaan, sillä hän on sanojensa mukaan ”luonut tytön ja rakentanut hänelle kauniin huoneen”. Pieni Amelia Pidgeon onnistuu 10-vuotiaan Nataschan roolissa täydellisesti, missään vaiheessa ei tule epäilystäkään aitoudesta. Antonia Campbell-Hughes puolestaan herättää kauhistusta anorektisella olemuksellaan, mutta samalla hän saa paljon kunnioitusta ja arvostusta siitä, kuinka vahva persoona hän on olosuhteista riippumatta.

Natascha Kampusch itse kiitti selviytymisestään sitä, ettei hän koskaan unohtanut, kuka oikeasti oli. Hän myös piti kiinni toivostaan loppuun saakka: ”Tiesin, että vain toinen meistä selviäisi hengissä”. Paettuaan sieppaajaa Natascha herätti hämmennystä ymmärtävällä sävyllä, jolla hän puhui miehestä. Median mukaan nainen kärsi niin kutsutusta Tukholma-syndroomasta, jossa panttivanki samaistuu sieppaajaansa. Natascha on myös ilmaissut olevansa pahoillaan Priklopilin kuolemasta tämän hypättyä junan alle. Oliko pieni sympatia kenties naisen selviytymistaktiikka vai onko oikeasti kyse Tukholma-syndroomasta? Selvää on ainakin se, että Natascha Kampusch on selviytyjä.

The Queen (2006)

 http://www.impawards.com/2006/posters/queen_xlg.jpg

Yksi ensimmäisistä joululahjatoiveistani on Kate Snellin kirja ”Diana: prinsessan viimeinen rakkaus”, joka kertoo monien rakastamasta Walesin prinsessa Dianasta. Idea tuli heti sen jälkeen kun katsoin Stephen Frearsin elokuvan ”The Queen”, joka kuva Englannin hovin tilaa vuonna 1997, kun koko kansan rakastama prinsessa Diana kuoli auto-onnettomuudessa. Elokuva kertoo myös Kuningatar Elisabet II:n (Helen Mirren) ja juuri pääministeriksi valitun Tony Blairin (Michael Sheen) vuorovaikutuksesta prinsessan kuoleman jälkeen. 

 

”The Queen” keskittyy kompromissin löytämiseen Dianan kuoleman käsittelyssä. Kuningatar haluaisi pitää tragedian kuninkaallisen perheen yksityisenä asiana, mutta kansa vaatii isoa surunosoitusta rakastamalleen prinsessalleen. Tony Blairin koskettava puhe Dianan kuoleman jälkeen lisää miehen suosiota entisestään, mikä vaikeuttaa kuningasperheen asemaa kansan keskuudessa. Elokuva antaa hyvän mahdollisuuden seurata kuningasperheen elämää sekä tämän suhdetta kansaan ja pääministeriin. Lisää plussaa elokuvaan tuovat aidot pätkät uutiskuvista, jotka liittyvät Dianaan ja tämän kuolemaan. 

Elokuvan kaikki näyttelijät ovat hoitaneet työnsä loistavasti, mutta Helen Mirrenin rooli kuningattarena on aivan ilmiömäinen. Hän käyttäytyy ja elehtii kuninkaallisen tapaan niin hyvin, että katsojalle ei jää epäilystäkään näyttelijänvalinnan onnistuneisuudesta. Kuningatar on viileä ja reipas nainen, jonka rakkaus lapsenlapsiinsa on vilpitöntä. Silloin, kun kukaan ei ole näkemässä vuodattaa hän myös yhden kyyneleen. Miksi? Sen tietää vain kuningatar itse. 

Helen Mirren voitti roolisuorituksellaan muun muassa Oscarin, Golden Globen sekä Venetsian elokuvajuhlien näyttelijäpalkinnon. Myös itse elokuva sai esimerkiksi parhaan elokuvan BAFTAn ja käsikirjoituksen Golden Globen palkinnot. Jos on edes vähän kiinnostunut Englannin kuninkaallisesta perheestä, niin suosittelen tätä elokuvaa ehdottomasti!

Hannu ja Kerttu: Noitajahti (2013)

Harvoin haukun täällä (tai missään muuallakaan) mitään elokuvia tai ylipäätänsä sanon negatiivisia asioita leffoista. Yleensä yritän löytää kaikista edes jotain positiivista, mutta tämä elokuva pisti sanattomaksi. Kyseessä on siis norjalaisen Tommy Wirkolan fantasiaelokuva ”Hannu ja Kerttu: Noitajahti”, joka kertoo lapsena noidan piparkakkutalosta pelastuneista Hannusta (Jeremy Renner) ja Kertusta (Gemma Arterton). Pelottavan lapsuuden siivittäminä Hannusta ja Kertusta tulee kuuluisia noidanmetsästäjiä, jotka elokuvassa kohtaavat haasteita ja menneisyyden haamuja.

http://otavafiles.fi/plaza/uploads/images/domefi/elokuvat/ajankohtaista/hannujakerttunoitajahti2929.jpg

Elokuvassa on niin paljon huonoa, etten edes tiedä, mistä aloittaisin. Ensinnäkin leffa sijoittuu keskiaikaan, mutta silti ahkerasti ovat käytössä ehkä jopa vuodelle 2013 liian hurjat ampuma-aseet. Väkivaltaa on 99% ajasta (ei ihme, että ikäraja on K16): verta roiskuu, suolet lentelevät, ihmiset räjähtävät… Mutta Hannu ja Kerttu ne vaan tyynesti katsovat ilmeisesti jo useiden vuosien varrelta tuttuja juttuja. Kaikki on muutenkin ihan yliliioiteltua ja surkeasti toteutettua, että jossain vaiheessa oli pakko miettiä, että ehkä alkuperäinen tarkoitus oli tehdä tästä jonkinlainen huono vitsi.

Suomalaisella Pihla Viitalalla on elokuvassa melko mielenkiintoinen sivurooli. Hän esittää ”hyvää noitaa”, Minaa, jonka päätehtävänä näyttää olevan epätoivoinen yritys päästä Hannun kanssa sänkyyn. Siis come on! Elokuvan analysointi ja haukkuminen jatkui seuraavina päivinä ahkerasti, enkä ole vieläkään ymmärtänyt juonen pointtia. Ainoa positiivinen asia oli se, että tämä nautinto ei kestänyt puoltatoista tuntia kauempaa.