Kuumat jutut, suhteet, body love… Tätä ja kaikkea muutakin
löytyy monien naisten rakastamasta lehdestä, Cosmopolitanista. Itse olen jo
useamman vuoden ajan lukenut Cosmoa hymy huulilla ja kiinnostuneena. Viimeisen
parin vuoden aikana olen jopa tilannut sitä ihan kotiin asti. On aina tosi
mukava fiilis, kun edes kerran kuussa postilaatikosta löytyy muutakin kuin kasa
laskuja ja pizzeria-esitteitä!
Tykkään lehdestä sen monipuolisuuden ja värikkyyden takia.
Veikkaan, että jokainen löytää Cosmosta jotakin juuri itseään kiinnostavaa
luettavaa. Viime aikoina lehti on uudistunut ja olen ollut tyytyväinen sen
ulkoasuun: se ei ole liian lapsellinen, mutta kuitenkin tarpeeksi pirteä ja
mieltä piristävä.
Monista julkisuuden henkilöistä on tullut lehden kautta ihan
erilainen kuva, kun on lukenut haastatteluja ja tajunnut, että he ovat aika
pitkälle tavallisia ihmisiä. Muun muassa viime lehdessä
ollut Elastisen haastattelu antoi hänestä ihan uudenlaisen ja monipuolisemman
kuvan. Tykkään myös siitä, että lehdestä löytyy paljon vinkkejä niin
säästämiseen kuin parisuhteeseenkin.
Toisaalta, lehdessä on kyllä ihan liikaa mainoksia. Se tila,
minkä mainokset vievät, voisi mieluummin täyttää esimerkiksi jollain
haastattelulla. Itse en myöskään innostu treenivinkeistä, koska en ole mikään
kovin ahkera salilla kävijä (vaikka tänään kävinkin siellä haahuilemassa :D).
Ja jostain matkakohteen esittelyistä tulee masentunut fiilis, kun ei ole varaa
lähteä minnekään :(
Se, mistä en haluaisi Cosmopolitanin ikinä luopuvan, ovat
erilaiset selviytymistarinat ja tietenkin mies-sivut. On se vaan niin hiton
hauskaa lukea, mitä miesten päässä (tai ainakin haastattelua varten valittujen muutaman
miehen päässä) oikein liikkuu!
Mielestäni lehti on vaan tosi hyvä ja sopii kaikenikäisille
nuorille naisille aivan täydellisesti. Varmasti jokainen löytää joskus itsensä
joltain Cosmon sivulta! Ei ehkä suoraan, mutta ainakin minusta on usein helppo
samaistua johonkin lehdessä olevaan tarinaan tai tilanteeseen. Poikaystäväni on
kyllä eri mieltä, hänestä Cosmopolitan on ”kauhea sovinisti-lehti”. Noh, eivät
ne miehet vaan yksinkertaisesti pysty ymmärtämään kaikkea…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti